Vietämme elämästämme n. kolmasosan nukkumalla. Hyvä sänkypatja on siis erinomainen sijoitus itseensä. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, sillä jätämme nukkuessamme jälkeemme melkoisen sotkun, vaikka päällepäin kaikki näyttäisi siistille. Tämän huomaa esim. makuuhuoneen ilman tunkkaisesta tuoksusta, huolimatta tuuletuksesta ja lakanoiden säännöllisestä vaihtamisesta.

”Sotku”, jonka jätämme suurimmaksi osaksi juuri sängyn patjoihin ja lakanoihin on aineenvaihdunnassa irtoava kuollut ihosolukkomme, jota irtoaa yhdestä henkilöstä jopa 5 gramma yhden vuorokauden sisällä. Lisäksi eritämme nukkuessamme ihomme kautta lukuisia elimistöstä poistuvia haitallisia kuona-aineita, jotka kaikki jäävät lakanoihin ja patjoihin. Vanhat patjat painavatkin tästä syystä aina enemmän kuin uudet.

Tutkitusti sängyistämme voi löytyä kaiken edellä mainitun lisäksi miljoonittain pölypunkkeja (Dermatophagoides Pteronyssinus tai Dermatophagoides Farinae). Ne ovat sokeita, niillä on kahdeksan jalkaa ja ne elävät kuolleesta ihosolukosta. Elinolosuhteiksi nämä alle puolen millimetrin kokoiset hämähäkkieläimet tarvitsevat sopivan ruoan lisäksi yli 55 %.n suhteellisen ilmankosteuden ja yli 20 Celsius asteen Lämpötilan. Ihanteellinen koti löytyy siis jokaisesta makuuhuoneen patjasta. Ne eivät pure tai levitä itsessään tauteja, mutta niiden tuottama uloste on äärimmäisen allergisoivaa ja ihmistä haittaavaa. Normaaleilla tai perinteisillä siivousmenetelmillä on mahdotonta poistaa pölypunkkeja. Siksi monet ammattisiivoajat ja terveystietoiset yksityistaloudet ympäri maailmaa käyttävät HYLA GST:ä sängyn patjan puhdistukseen välttääkseen ylimääräisiä allergeeneja ja paremman unenlaadun takaamiseksi.